Suurteollisuuspuistossa valmistaudutaan vuosihuoltoihin

Boliden Harjavallan ja Nornickel Harjavallan vuosihuollot käynnistyvät elokuun lopussa Suurteollisuuspuistossa.

 

Tänä vuonna Bolidenin vuosihuolto kestää lokakuun loppuun ja Nornickelin syyskuun puoliväliin asti. Yritysten vuosihuoltoihin saapuu erityisosaajia etenkin Suomesta ja pieni osa ulkomailta. Ulkomailta tulevilta työntekijöiltä vaaditaan kaksi negatiivista koronatestitulosta ennen alueelle tuloa.

 

Vuosihuollon aikaiset järjestelyt koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Suurteollisuuspuiston toimijoiden kesken sekä terveydenhuollon asiantuntijoita ja viranomaisia konsultoiden.

 

-  Olemme laatineet vuosihuoltoihin koronariskiarvioinnit, joihin sisältyy myös varautumistoimenpiteet. Riskienarvioinneissa on arvioitu tilanteet, joissa työpaikalla voi olla riski koronaviruksen leviämiselle. Arviointien perusteella on määritetty toimenpiteet, jotta riski saadaan minimoitua. Lisäksi Suurteollisuuspuiston ulkopuolelta vuosihuoltoihin tulevilta toimittajilta edellytetään omaa koronavarautumissuunnitelmaa vuosihuoltojen riskiarvioiden pohjalta, kertovat Boliden Harjavallan ja Nornickel Harjavallan toimitusjohtajat Timo Rautalahti ja Joni Hautojärvi.

 

  • Töihin ei saa tulla oireisena. Tehtaan työterveysaseman läheisyydessä toimii koronatestauspiste, jonne henkilöstö voi tarvittaessa varata ajan. Lisäksi tehdasalueella on maskiohjeistus sisä- ja ulkotiloihin. Vuosihuoltoon saapuville suositellaan myös maskin käyttämistä vapaa-ajalla sekä muistutetaan turvavälien pitämisen merkityksestä tehdasalueen ulkopuolellakin.

 

Bolidenillä ja Nornickelillä seurataan tiiviisti pandemiatilannetta ja tehdasalueen toimijoiden yhteisen ryhmän lisäksi molemmilla yrityksillä on varautumisryhmät, joissa tarvittaessa mukautetaan varotoimenpiteitä.

 

Bolidenin vuosihuoltovalmisteluissa on todettu yksi koronavirustartunta. Tilanteessa toimittiin tehokkaasti alueen ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Alueen työterveyshuolto kartoitti altistuneet nopeasti ja viranomainen vastasi karanteenimääräyksistä.

VUOSIHUOLLOT SUURTEOLLISUUSPUISTOSSA 2021:

· Vuosihuoltojen aikaisilla huoltotöillä varmistetaan tuotantolaitosten käytettävyys ja turvallisuus.
· Nornickelin vuosihuolto: 27.8.–16.9.2021. Pääpaino investointi-, kunnossapito- ja tuotannon puhdistustöissä.
· Bolidenin vuosihuolto: 23.8.–26.10.2021. Vuosihuollossa viimeistellään nikkelituotannon laajennus, jossa raaka-aineen syöttökapasiteetti nousee 310 000 tonnista 370 000 tonniin vuodessa ja samalla hiilidioksidipäästöt nikkelitonnia kohden laskevat 15–20 % nykyisestä.

Lisätietoja:

· Boliden Harjavallan toimitusjohtaja, Timo Rautalahti, p. 050 598 7620
· Nornickel Harjavallan toimitusjohtaja, Joni Hautojärvi, p. 050 384 3608